ComiaTip Javat Windowsin exe-tiedostoiksi


Javat Windowsin exe-tiedostoiksi

Kirjoittanut J-P Julkaistu 26.2.2009

Useimmat tietokoneen peruskäyttäjistä, eivät tunne Javan hienouksia, vaatimuksia ja ovat vain kiinnostuneita siitä, että ohjelma toimii ja tekee sitä mitä myyjä on luvannut.

Jar-paketeissa toimitettavien Java-ohjelmien ongelma on, että ohjelman toimittaja ei voi luottaa siihen, että käyttäjä voi käynnistää ohjelman tuplaklikkaamalla jar-tiedostoa. Ainakaan Windowsissa. Käyttäjällä ei välttämättä ole asennettuna sopivaa versiota JVM:stä tai jar-tiedostot on määritelty aukeamaan jollain muulla ohjelmalla kuin javalla. Usein esimerkiksi Nokia PC Suite omii oikeuden olla oletusohjelma jar-tiedostojen käsittelyssä. Jar-tiedostojen ikoninakin näkyy yleensä Javan kahvikuppilogo, jolloin käyttäjän on vaikea tunnistaa kuvasta minkä ohjelman haluaisi käynnistää. Olisi siis varsin mukavaa jos jar-paketin pystyisi kääntämään exe-tiedostoksi, josta ohjelma käynnistyisi helposti tuplaklikkaamalla ja jolle voisi määritellä sopivan ikonin.

Kun asiaa kysytään erilaisilla keskustelupalstoilla, tuloksena on aina joukko kärttyisiä vastauksia, jotka kummastelevat miksi ihmeessä joku haluaa vääntää java-tiedostosta exen ja menettää siirrettävyyden. Jos erehdyt asiaa kysymään, saat melko varmasti useita toeteamuksia, että niin ei saa tehdä, niin ei voi tehdä ja kaikki jotka asiaa edes ajattelevat ovat idiootteja. Omasta mielestäni kysymys on kuitenkin käyttäjien palvelemisesta ja käytön helpottamisesta. Windows on edelleen merkittävin käyttöjärjestelmä, joka on markkinoilla. Emmekä me siirrettävyydestäkään luovu, jos teemme samasta Java-ohjelmasta vain helpommin käynnistettävän Windows -ympäristössä.

Onneksi en ole ainut joka ajattelee näin. Launch4j (http://launch4j.sourceforge.net/) on hieno työkalu, jolla jar -tiedostot voidaan paketoida exe-tiedoston sisälle. Launch4j:n avulla voit luoda yksinkertaisen exe -tiedoston, joka käynnistää Java-ohjelman jar-paketista. Jar-paketin voi myös sisällyttää ko. exe-tiedostoon. Exe:lle voi antaa oman ikonin, splash-kuvan sekä suuren joukon kaikille exe-tiedostoille tyypillisiä ominaisuuksia.

Launch4j:n avulla voidaan määritellä myös ne JVM-versiot, joilla ohjelma lähtee käyntiin. Mikäli käyttäjän koneelta ei oikeaa versiota löydy, ohjaa ohjelma käyttäjä Sunin verkkosivuille, mistä Javan voi ladata. Täysin riippumattomaksi olemasta olevasta JVM:stä lauch4j ei siis ohjelmastasi tee, mutta se parantaa ohjelman käyttökokemusta kuitenkin merkittävästi. Suosittelen tutustumaan.